Olen taas päässyt ihmisten ilmoille! Ja sen kunniaksi perustitin Lättyvihkoon oman ryhmän nimeltään Maisan fanikatsomo. Siihen päästäkseen on täytettävä kovat riteerit, joka rajaa ryhmän koon luultavasti noin yhteen, nimittäin siihen pääsevät vain ne, jotka siihen haluavat.
Löysin sitten muuten myös uuden kaverin. Se rassukka oli roikkunut koko talven partsilla, kunnes Pöhlö päästi sen sisälle. Meistä oli paljon hempeämpiäkin kuvia, joissa osoitimme toisillemme hellyyttä, mutta Pöhlö, kukapas muu, oli mennyt epähuomiossa ne lähettämään pittiavaruuteen.
Kävin myös suoraan julkisuuteen palattuani epiksissä. Saaliina oli ammattilaisten luokassa toinen sija ja lehmämuki karkkitäytteellä, vaikka suoritus, tai siis kaikki neljä suoritusta, olivat kuin Uuno Turhapuro -rainasta. No, joku nyt tietysti luulee, ettei huonommin olisi enää voinut mennä... VÄÄRIN! Lauvantaina höntsätessä Pöhlö päätti, jotta Minä, siis Minä, palaan ihan alkeisiin joksikin aikaa! Minä en kuulemma osannut edes enää mennä etukäpälät maahan sillan lopuksi enkä mitään muutakaan. No ei se mitään, tiedättekö miltä tuntuu kun juostessa joku heittää kymmenen kilon kinkun muutaman kymmenen kilometrin tuntivauhdilla suoraan polven sivuun? No en minäkään, mutta Pöhlö tietää nyt. Te muut voitte vaikka ensi jouluna kokeilla.
Lullerolle pitää vielä sanoa, jotta ei ihme, jos et tykkää keinuilusta, yritäppäs seuraavalla kerralla suorittaa se jotenkin muuten kuin tuolla tavalla.
Tekstit
